Treffit joulun alla?!
Meillä on täällä tyttösakki, joka tekee juoksut melkoisen säännöllisesti, noin toukokuussa ja marraskuussa. Ensin yksi aloittaa, muut seuraavat perässä viimeistään viikon päästä.
Marraskuu meni. Ei kuulunut juoksuja. Yltiöoptimistina lupasin Amman veljelle, Roylle, hoitopaikan puoleksitoista viikoksi: juoksut eivät olleet alkaneet, joten eiköhän tähän uskaltaisi uroksen ottaa hoitaakseen. Ja niinhän siinä kävi, että neljän hoitopäivän jälkeen alkoi Amman juoksut. Roy oli hyvin pian aivan liian kiinnostunut siskostaan, ja Amma hääsi Royta kauemmas sen minkä ehti. Tervemenoa kotirauha.
Hyvää tässä oli se, että viikkoa myöhemmin alkoi myös Ellin odotetut juoksut.
Olin toivonut, että juoksun alku venyy marraskuuta pidemmälle, sillä silloin pennut syntyvät myöhemmin ja luovutus siirtyy lähemmäs kesää. Sain, mitä toivoin!
Elli ja Bonzo tapaavat siis toisensa joulun alla, ellei jopa jouluna. Jos kaikki menee hyvin, whippetpennut syntyvät helmikuun lopussa ja luovutus menee huhtikuun lopulle. Sitten onkin uusilla omistajilla koko ihana kesä edessään omien pentujensa kanssa!
-Pentuterveisin, Johanna-