Koillis-Savo Show, Tuusniemi

flag_fin  Helmikuinen talvilomani suuntautui tuntien ajomatkan päähän lumiseen ukkilaan ja mummolaan. Ja mitäpä olisi loma ilman pientä näyttelykierrosta. Koillis-Savo Show´ssa tiibetinterrierit esiintyivät lauantaina ja whippetit sunnuntaina, joten päätin osallistua molempiin ensikertalaisten junnukoirien kanssa. Mikko Kauppinen tuli Pica-tibben (Bantam Shepherd´s Rihanna) kanssa Helsingistä ja Elli-whippethän (Dyanitos Bianca) minulla oli kotoa mukana itselläni.

Pica oli varsin reipas ja iloinen esiintyjä. Tuomari höpötteli sille hassuja juttuja heti aluksi, joten seisomisesta ei tahtonut tulla yhtikäs mitään. Tuomari antoi neitokaiselle kuitenkin Erinomaisen ja luokkavoiton. Elli oli kehässä energinen ja vauhdikas. Harmi vain, että kehän ulkopuoliset tapahtumat kiinnostivat niin paljon, että korvat eivät malttaneet millään pysyä whippetmäisesti alhaalla vaan nousivat koko ajan pystyyn. Silti Elli sai upean arvostelun saattelemana EH:n ja sijoittui vielä luokassaan neljänneksi. Hyvä alku siis molemmilta!

Lauantaina narttujen sertin voittanut Tibicinan J´alba Chiara oli omille koirilleni niin läheistä sukua, että tuntui, kuin serti olisi tullut omalle koiralleni. Onnea Bantam Shepherd´s Lionellen tyttärelle Kikkuralle! Hän on kuin kopio omasta Maiastani!

flag_eng  I spent my winter holiday far away from home, with my parents and relatives but also in showring. In Koillis-Savo Show they had tibetans on Saturday and whippets on Sunday. Bantam Shepherd´s Rihanna participated in juniorclass for the first time. She kissed the judge and got Excellent 1. Elli The Whippet was shown in official juniorclass for the first time, too. She had too wild ears but otherwise she was very elegant and energic. She got VG and was then placed 4th in a class of 6 juniors. Good start for both of them!

On Saturday the TT-cac went to Tibicinan J´alba Chiara who is so closely related to my own dogs that it felt like my own dog got the CAC! Congrats to Chiara, who is daughter to Bantam Shepherd´s Lionelle.

Dyanitos Bianca "Elli" 10 months
Dyanitos Bianca “Elli” 10 months
Dyanitos Bianca "Elli" 10 months
Dyanitos Bianca “Elli” 10 months
Bantam Shepherd´s Rihanna 15 months
Bantam Shepherd´s Rihanna 15 months